Kaikki artikkelit

Kiasma

15.11.2019

Yllä olevasta linkistä pääsee lukemaan Maija Tammesta ja hänen teoksestaan "Yksi heistä on ihminen", joka on nyt esillä Kiasmassa. Pyörähdin pari viikkoa sitten Kiasmassa ja jäin pitkäksi aikaa katsomaan tätä teosta. Yhdessä muotokuvassa oli siis ihminen, loput olivat robotteja. Oli melko karmivaa, kun en millään osannut valita että mikä näistä nyt...

Tänään viimeistelin työn. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Mielestäni työn sitominen aiheeseen ja teemaan onnistui tosi hyvin. Ainakin minulla on sellainen olo, että sain tuotua työhön sitä fiilistä, mitä halusinkin. Toivon, että idea ei näyttäydy muille liian kliseisenä tai kulutettuna.

Tämmöistä tänään :) Maalaaminen on tuntunut terapeuttiselta, vaikkei tämä tekniikka ole ehkä vahvuuteni. Oon yrittänyt olla vähemmän kriittinen itseäni kohtaan, joku joskus sanoi että sitä kannattaa kokeilla. Joskus on vaan hyväksyttävä omat puutteensa ja yrittää parhaansa. Musta sen pitäisi olla aina tarpeeksi.

tgif

01.11.2019

Suomalaiset viettävät keskimäärin n. 4 tuntia päivässä somessa. Vuodessa se on yli 60 vuorokautta. Onko somesta tullut osa todellisuutta? Mitä me loppujenlopuksi saamme irti lopputtoman aikajanan scrollaamisesta? Jotenkin tuntuu siltä, että ihmiset ovat niin koukussa somemaailmaan että "oikea maailma" on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Oikealla...

työn aloitus

25.10.2019

Valitsin paperiksi Fabrianon A3 kokoisen akvarellipaperin ja aloin hahmotella siihen lyijykynällä.

Tänään olen koonnut 'inspiraatio'-välilehdelle juttuja, joista olen hakenut vaikutteita. Kävin jokin aika sitten taidenäyttelyssä, jossa tämä oli esillä ja ihastuin siihen heti, itseasiassa niin paljon, että mulla on tämä kuva seinällä postikortin kokoisena ja katson sitä joka päivä. Tämän René Magritten teoksen nimi on The face of genius (1926)....

Tänään aloitimme kuvataiteen lukiodiplomikurssin. Ensimmäisellä tunnilla teimme ajankäyttösuunnitelmat ja pohdimme valitsemiamme aiheita. Valitsin aiheen 1. eli Omakuva. Aion lähestyä aihetta ihmisen monimuotoisen persoonan ja sitä muokkaavan populäärikulttuurin ja digitalisaation kannalta.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita